Väinö
Sitä luulisi taikauskon olevan kannattamatonta, nykymaailmassa, kun herrat ottavat jopa buddhalaisuuden ja riisuvat siitä kaiken yliluonnollisen. Olen tutkiessani rikkaiden mielten liikkeitä tullut siihen tulokseen, että ihminen, jota ei voi mikään maallinen uhata, kokee tuonpuoleisen ja ylimaallisen vaarallisena mittaamattomalle äveriäisyydelleen ja sen tähden yrittää kieltää kaiken sellaisen olemassaolon. Sanoihan Jeesuskin, että helpompi on kamelin mennä... Ja niin edelleen. Tosiasiallisesti minä en edes tarkkaan muista, mitä hän sanoi, vaikka olinkin paikalla. Minulla on niin paljon mielen päällä. Niin paljon. Aluksi minä ajattelin, että tämä materialismin jälkeinen pinnalliseen tietoon perustuva aikakausi olisi minulle siunaus. Ajatella - saatan mennä kävelemään kaupungille, ihan tuosta vaan, kuten ihmiset, eikä kukaan sano sanaakaan siitä, ettei minun peilikuvani heijastu ikkunoista tai että nimenomaan kultasepän ikkunat kierrän suosiolla kaukaa. He epäilevät ennemmin ...

Kommentit
Lähetä kommentti