Esipuhe kirjaan, jota en koskaan kirjoittanut

 

Noituus. Sitä on kaikkialla. Veressä, kivissä. Se on kieli, se on matematiikkaa, jonka säännöt täytyy tuntea, jos sitä mielii käyttää.

Luojamme Herra antoi meille tämän voiman niin hyvässä kuin pahassakin. Sitä ei moni tiedä; jotkut pelkäävät noituutta, olettavat sen olevan paholaisesta.

Minä sanon teille: paholaista ei ole. Ei ole persoonallista pahaa muuta kuin se, minkä me ihmisinä teemme.

Jotkut tarttuvat hyvään; ja heidän jalanjäljissään ruoho pian vihertää, vaikkeivät he noitia olisikaan. Jotkut antavat pahan viedä, koska se usein on helpompaa; ja he eivät saa rauhaa kuolemassakaan vaan jäävät sovittamaan tekojaan maan päälle, henkinä, aaveina.

Paholaista ei siis ole, ja noituutta voi käyttää, mutta minun täytyy kannustaa teitä varovaisuuteen. Teidän täytyy tehdä noituuden kannalta edullisia sopimuksia. Teidän täytyy huolehtia, ettei vaaka kallistu kumpaankaan suuntaan, sillä jos annatte liian vähän, voitte saada tuta henkien raivon, jos annatte liikaa, ahneet henget varmasti ympäröivät teidät kuin haikalat ja jäävät odottamaan, milloin annatte lisää.

Syyni tämän kaiken kertomiseen on yksinkertainen. On paljon niitä, jotka uskovat voivansa tehdä noituutta miten hyvänsä. Heillä on monestikin paljon ajatuksia siitä, miten asiain kuuluisi toimia. He ovat ylpeitä ja tämän takia heidän loitsunsa jäävät tehottomiksi. Minua suuresti huolettaa sellainen leikkiminen elämää ja kuolemaa mahhtavampien voimien kanssa. Ehkä siis tietyn luonteenlaadun tulisi pidättäytyä noituudesta kokonaan. Sellainen ihminen, joka ei kestä muiden määrittelemiä sääntöjä, ei sovellu alalleni. Sellaista en tahdo opettaa. Heistä puuttuu nöyryys.

Sanoessani, että noituus on yllä elon ja kuolon, tarkoitan juurikin sitä – muiden muassa noituus mahdollistaa liikkumisen tämän- ja tuonpuoleisen välillä, joskaan kehon tarpeeksi mädännyttyä on vaikea saada henkeä siinä uudelleen asumaan. Noituudella voi myös tappaa, kuten minä olen tappanut. Se voi saada hedelmättömän maan kantamaan viljaa. Se voi käännyttää tuulet. Moneen se pystyy, muttei yhteen.

Rakkautta on noitakonstein mahdotonta saada aikaan.

Se ei ole kiinni siitä, etteikö sitä olisi yritetty lukemattomia kertoja – kaikenlaiset väkevät noidat ovat turhaan yrittäneet suitsia ihmisen tunteita jo vuosituhansien ajan. Se ei ole mahdollista. Rakkaus on voima, joka ei toimi minkään noituuden säännön mukaisesti; sitä ei voi ennustaa tai hallita millään tunnetulla matematiikan osa-alueella. Oma logiikkansa sillä lienee, mutta tämä ihmisestä ja Luoja Herrasta lähtöisin oleva voima on ihmistä itseään suurempi. Siinä missä ihminen voi alistaa elävästä luonnosta kumpuavan noituuden, rakkaus alistaa ihmisen, oli hän noita tahi ei.

Minulla on tästä aiheesta kerrottavanani mielenkiintoinen tapauskertomus, mutta sen säästän viimeisiin lukuihin. Teidän on siis maltettava odottaa.

Tämän kirjan tarkoitus ei ole saarnata tai lopahduttaa lukijan mielenkiintoa noituuteen. Aikeenani on sen sijaan varmistaa noituuden turvallinen käyttö antaen ehkä samalla hieman uusia näkökulmia.

Toivon tämän oppaan olevan hyödyksi ja huviksi Sinulle, lukijani.

Siunattuja lukuhetkiä.

// kirjoitus ei heijastele omia metafyysisiä näkemyksiäni, vaan fiktiivisen henkilön jokseenkin taikauskoisia aivoituksia //

© I. A. Saari